Kiitos Isä että kuulet rukoukset!
Kiitos Herralle , yö on vaihtunut aamuun ja uuteen päivään.
Olin illalla väsynyt, kun menin vuoteelleni. En aamulla muistanut ottaa lääkkeitäni mukaan kaupunkiin ja otin ne vasta tultuani kotiin 2 iltapäivällä.
Yöllä heräsin kovaan tuskaan sydämeeni otti ,ja koko ruumiini oli kuin tulessa, vaivoin sain hengitettyä. Toistin itselleni "rauhoitu, hengitä syvään" ,niin olin hiljaa ja ajattelin, "pahinta koko asiassa on ,että olen yksin kaukana sairaalasta" ,en halunnut soittaa naapurille, enkä kenellekkään muullekkaan, eihän kukaan olisi siinä tilanteessa voinut tehdä mitään...ambulanssit olivat 48 km päässä, oveni olisi pitänyt mennä avaamaan ja tuntui että en voi liikuttaa itseäni. Aljoin rukoilla ja rukoilin hartaammin kuin koskaan. Äkkiä kaikki tuska oli pois...aivan kuin olisi ollut pahaa unta ja olisin herännyt todellisuuteen...
Odotin aamua...yritin pääsenkö ylös, ja sain itseni liikkeelle ja menin keittiöön ja tein kuumaa suklaamaitoa ja istuin ja join sen, sitten hiljaa hiivin takaisin petiin.
Ajattelin...voi kun pääsisin vielä pieneen kotiini pohjoiseen, siellä on sairaala ja tyttäreni vieressä...vain muutama metri tyttäreni taloon ja 600 metriä sairaalaan.
Mutta olen täällä etelä Manitobassa nyt .
En ole yksin kuitenkaan, onhan enkelivartio ympärilläni.
Nyt aamun koittaessa, tunnen voimani palanneen, mutta en tänään touhua yhtään mitään muuta kuin mitä valttämättä pitää.
Kiitos Isä kaikesta!.
Kiitos myös lukuisista henkilöistä jotka muistavat rukouksin.
Hartaassa rukouksessa on voima vielä tänäkin päivänä.
Kiittäen , Salme
Olin illalla väsynyt, kun menin vuoteelleni. En aamulla muistanut ottaa lääkkeitäni mukaan kaupunkiin ja otin ne vasta tultuani kotiin 2 iltapäivällä.
Yöllä heräsin kovaan tuskaan sydämeeni otti ,ja koko ruumiini oli kuin tulessa, vaivoin sain hengitettyä. Toistin itselleni "rauhoitu, hengitä syvään" ,niin olin hiljaa ja ajattelin, "pahinta koko asiassa on ,että olen yksin kaukana sairaalasta" ,en halunnut soittaa naapurille, enkä kenellekkään muullekkaan, eihän kukaan olisi siinä tilanteessa voinut tehdä mitään...ambulanssit olivat 48 km päässä, oveni olisi pitänyt mennä avaamaan ja tuntui että en voi liikuttaa itseäni. Aljoin rukoilla ja rukoilin hartaammin kuin koskaan. Äkkiä kaikki tuska oli pois...aivan kuin olisi ollut pahaa unta ja olisin herännyt todellisuuteen...
Odotin aamua...yritin pääsenkö ylös, ja sain itseni liikkeelle ja menin keittiöön ja tein kuumaa suklaamaitoa ja istuin ja join sen, sitten hiljaa hiivin takaisin petiin.
Ajattelin...voi kun pääsisin vielä pieneen kotiini pohjoiseen, siellä on sairaala ja tyttäreni vieressä...vain muutama metri tyttäreni taloon ja 600 metriä sairaalaan.
Mutta olen täällä etelä Manitobassa nyt .
En ole yksin kuitenkaan, onhan enkelivartio ympärilläni.
Nyt aamun koittaessa, tunnen voimani palanneen, mutta en tänään touhua yhtään mitään muuta kuin mitä valttämättä pitää.
Kiitos Isä kaikesta!.
Kiitos myös lukuisista henkilöistä jotka muistavat rukouksin.
Hartaassa rukouksessa on voima vielä tänäkin päivänä.
Kiittäen , Salme
1 Comments:
i guess that is when we realize the faithfulness of our Heavenly Father ... when He is the ONLY one who is there all the time ...
Post a Comment
<< Home